elise rasehorn – suomeksi

Valitse kieli ja voit lukea minusta enemmän.
Die Sprache wählen und Sie können etwas mehr über mir lesen.
Please choose a language from the menu below to learn more about myself.

Elise Bio Suomeksi Elise's Bio auf Deutsch Elise's Bio in English


Huovutettuja Inspiraatioita

Aloitin vuonna 2000 huovutuksen, jonka parissa äitini Irma Rasehorn oli viettänyt jo n. vuodesta 1975. Saatavilla oli silloin niukasti tietoa, jota hän keräsi pala palalta. Mm. Aasian muinaiset hautalöydöt kuviorikkaine mattoineen ja seinävatteineen saivat hänet tekemään yhä uudestaan kokeiluja eri työtavoilla. Hän kehitti lopulta tekniikan, joka mahdollistaa myös pienen ja tarkan kuvion huovuttamisen.

Minua äitini houkutteli vuosia huovuttamaan, johon vastaukseni oli aina, ettei se ole ”minun juttuni”. Kunnes vuoden 2000 alussa tahdoin itselleni seinävaatteen, jota hän ei suostunutkaan tekemään, vaan opasti minua tekemään sen itse. Jäin koukkuun välittömästi.

Ammatissani historiallisten näyttämöpukujen ompelijamestarina olen perehtynyt eri aikakausien tyyleihin ja mieltynyt erityisesti ornamentteihin. Ne inspiroivat minua suunnitellessani uusia seinävaatteita. Kiinnostavaa on myös leikkiä eri värien ja ornamenttien yhdistelmillä.

Uusin mielenkiintoni on villan ja silkin yhdistäminen huovuttamalla. Villan ja silkin olen itse värjännyt erityisillä villaväreillä. Kuvion asettaminen saippuaisilla villoilla vaatii pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä, sillä kyseinen työvaihe vie aikaa useammankin päivän. Mutta halu nähdä valmis työ antaa energiaa loppurutistukseen. Toivon ilon ja positiivisen energian näkyvän myös valmiissa töissäni. Jokainen työ on ainutlaatuinen.

Teen seinävaatteita myös tilauksesta sekä yleisiin tiloihin että yksityisiin koteihin. Akustisissa ongelmissa huovutettu seinävaate on hyvä valinta.